Maailman mielenterveyspäivä 10.10.2024.

Tänään, maailman mielenterveyspäivänä 10.10., juontajamme Juska Salminen johdattaa messuvieraat keskusteluun, jossa mielenterveyden tuoma haavoittuvuus voidaan nähdä myöhemmin kasvun mahdollistajana. Ote Salmisen Valon varjossa -kirjasta kuvaa mielenterveyttä valon ja varjon vuorotteluna – kykyä kohdata niin valoisat kuin vaikeat hetket. Lisää maailman mielenterveyspäivästä Mieli Ry:n nettisivuilla.

Juska Salminen

Ote on kirjastani Valon varjossa – Miten minusta tuli HIMin kosketinsoittaja ja mitä tapahtui sitten?:

"Vuosi 2001 oli yleisesti ottaen tuskainen. Gloria oli pelastusrenkaani, mutta työpäivien ympärillä oli syvyys. Vaikka työnkuva oli kevyt, vaati se hauraalta mieleltä paljon. Myös fyysinen suorittaminen väsytti, joskin mikä tahansa kantaminen auttoi hetkellisesti. Liike oli lääke myös masennuksessa, mutta ainoastaan suorituksen aikana. Jos tehtäväni oli kasasta monitorit paikalleen lavalle, laskiessani viimeisen alas, ripa kiristyi otsalle. Olin iltaisin väsynyt, mutta en halunnut mennä heti nukkumaan. Yksiö antoi suojaa ja kämppis Lauri tilaa. Jos joskus olin salaillut olotilaani, nyt kerroin rehellisesti vanhemmille, että toipuminen tulee todennäköisesti kestämään kauan. Kun on jo tippunut pohjalle, on kuristavaa ynnätä kaikkia tekijöitä, jotka sinne ovat syösseet. Vauhti HIMissä oli ollut niin valtava, että yhtälö parantumiseen oli korkeaa matematiikkaa, jonka ratkaisemiseen minulla ei ollut avainta. Piti vaan odottaa."

Vuosi 2001 oli käänteentekevä ajanjakso elämässäni. Kun HIMin huima menestys vaihtui toipumisprosessin hitaaseen etenemiseen, kohtasin tuntemattoman syvyyden, jossa ei ollut nopeita ratkaisuja tai suoraviivaisia vastauksia. Aiemmin olin yrittänyt pysyä kasassa yksin, mutta tuo vuosi pakotti myöntämään, että tarvitsin apua. Rehellisyys vanhemmille ja läheisille oli ensimmäinen askel kohti parantumista.

Glorian tekniset hommat ja ympärille muodostuneet ystävyydet tarjosivat fyysisen ja henkisen hengähdyspaikan. Jotain konkreettista, jonka parissa pystyin hetkellisesti unohtamaan sisäisen myrskyn. Olinhan jo tottunut roudauksen rutiineihin, joissa oma keho oli se väline, jolla maailmaa liikuteltiin. Liike oli lääke, mutta vain niin kauan kuin olin liikkeessä. Heti kun viimeinen monitori oli laskettu lavalle, ahdistuksen ripa kiristyi taas.

Yksiö Helsingissä ja kämppikseni Lauri antoivat tilaa hengittää ja toipua omassa tahdissa. Iltaisin olin uupunut, mutta pelkkä fyysinen väsymys ei riittänyt unen tuomiseksi. Se oli outoa aikaa, jossa elämä jatkui, mutta tuntui samalla pysähtyneen. Kaikki se, mitä HIMissä oli koettu, oli jälkeensä jättänyt valtavan tyhjiön. Nopeus, jolla olimme eläneet, ei antanut tilaa käsitellä tunteita, ja kun vauhti pysähtyi, kaikki se kasaantunut väsymys ja ahdistus iski kerralla.

Kirjani Valon varjossa ei ole vain tarina musiikista ja HIMin huippuvuosista – se on kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun elämä heittää eteen vaikeimpia mahdollisia haasteita. Toipuminen masennuksesta ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ei ollut lineaarinen prosessi, vaan matka, jossa välillä kuljettiin taaksepäin enemmän kuin eteenpäin. Mutta jokainen rehellinen hetki, jokainen pieni askel, auttoi minua löytämään uuden suunnan.

Haluankin rohkaista muitakin hyväksymään sen, että vaikeudet ovat osa elämää, ja joskus on täysin ok vain odottaa. Parantuminen ei tapahdu hetkessä, eikä ratkaisu löydy välttämättä heti. Matka saattaa olla pitkä, mutta sillä on oma arvonsa. Jokaisella meistä on omat keinomme selviytyä, ja vaikka avain toipumiseen voi tuntua hukassa olevalta, joskus on vain luotettava siihen, että oikeat ratkaisut löytyvät aikanaan.

Aina on toivoa!

Juska Salminen 10.10.2024, Maailman mielenterveyspäivänä